Lumparbyn kylä

Lumparby - Lumparlandin vanhin kylä

Ensimmäiset asukkaat Lumparlandissa tulivat aikoinaan Lumparbyhyn.

Lumparby on vanhin ja isoin kylä Lumparlandissa, kuudella maatilalla. Kylä mainitaan ensimmäistä kertaa kirjoituksissa 1494. Koska Lumparby sijaitsi saarella Lumparland, voi loogisesti päätellä, että kylä sai nimensä saaresta.

Snickarnäs on lumparbyläisten venesatama Kapellvikenissä. Nimi viittaa siihen, että siinä kulki vanha kapea meritie kirkolle.

Monella historiassa tunnetuilla henkilöillä on ollut kytköksiä Lumparbyhyn.

Utgård

Maatila Utgård oli vuoden 1661 maakirjan mukaan rälssitila. 1500-luvulla Henrik Persson omisti tilan vaimonsa Anna Henriksdotterin, kautta.

Anna oli naimisissa monta kertaa ja hänen omaisuutensa omisti Joen Westgöte ja myöhemmin Turils Stålhanske.

Skräddarbölen Elsa, Annan tytär, peri tilan 1604 joka siten siirtyi Gyllenflögharnareiden omistukseen ja myöhemmän avioliiton kautta Björn Svinhufvudin omistukseen. Hän puolestaan panttilainasi tilan Jesper Gruisbiörnille, joka sain sen haltuunsa ja piti sen.

Maakirjan mukaan, 1600-luvun lopulta, tilan taas omisti Svinhufvudin perilliset. Nykyinen Utgårdin rakennus on 1800-luvulta.

Skrinnklint

Suullisen kertoman mukaan isovihan ajoilta kerrotaan, että ratsastaja oli matkalla Lumparbyhyn, mukanaan viesti Haddnäsin tilalta, Lemlandista. Ratsu kuitenkin saapui yksin kylään. Ratsastaja löydettiin myöhemmin kuolleena Skagin ja Lumparbyn välisellä kalliolla. Pitkiä aikoja kansa kutsui kalliota Skrinnklintiksi/Hallbergiksi.

Ollas

Ollaksen päärakennus rakennettiin 1825 ja on yksi vanhimmista kylän rakennuksista.

Ahvenanmaan ensimmäinen maapäivämies Johan Erik Rosenberg (1834-1921 asui Ollaksessa. Hän edusti talonpoikaissäätyä useimmissa maapäivissä vuosina 1867-1900. Hän oli vain 33-vuotias aloittaessaan poliittisen uransa Ahvenanmaan talonpoikaissäädyn edustajana. Hän oli myös Lumparlandin ensimmäinen kauppias sekä postimestari Ollaksen tilalla. Hän oli yksi Lumparlandin kansakoulun käynnistäjistä ja Lumparsundin sillan puolestapuhuja. Rosenberg toimi myös suntiona, lautamiehenä tuomioistuimessa. Hän oli myös yksi isoimmista talonpoikaisvarustajista Lumparlandissa.

Ainakin kuunari Akme, oli J.E. Rosenbergin rakentama Lumpon Vanavikenissa. Hän oli myös laivan pääisänta monelle laivalle, kuten Maria, Wilton, Toivo ja Amalthea.

Talonpoikaispurjehdus oli laajaa ja tärkeätä Lumparbyssä. Muita laivoja, joiden kotisatama oli Lumparby, olivat Alvine, Amadis ja Britalisa.

Tiilitehdas

Bomarsundin rakennusaikana Lumparbyssä oli tiilitehdas. Tiilen nimi oli Toivo ja sitä valmistettiin ainakin 1840-luvulla. Suullisen kertoman mukaan tiilitehdas sijaitsi pohjoisessa Lumparbyssä, lähellä Vanavikeniä (”Norrviken”) tilalla Bruket. Siellä maasta voi edelleen löytää tiiliskiviä, jotka ovat jäännöksiä 1800-luvulta.

Prässilato ja kiiltosilittäjä

Lumparbyssä, Robertan tilan (Blomsterhyddan) lähellä, oli prässilato, jossa uusia kudottuja kankaita prässättiin sileiksi ja kiiltäviksi. Alussa siellä prässättiin kankaita Lumparlandista ja Lemlandista, mutta myöhemmin koko Ahvenanmaalta. Tämä oli Ahvenanmaan viimeisin toimiva prässilato, toiminta päättyi 1947-48. Vuodesta 1968 lähtien Robertan prässilatoa voi nähdä Jan Karlsgårdenin talonpoikaismuseossa Sundissa. 

Tien toisella puolella, lähellä Hindersin tilaa, asui Vendla Pettersson, joka oli kankaiden silittäjä. Hän prässäsi vaatteita ja pienempiä kankaita, muun muassa pappien kauluksia.

Puhelinkeskus

Lumparlandin puhelinkeskus sijaitsi Lumparbyssa. Ragnar Johansson (1905-1980) aloitti puhelinkeskuksen 1922 kotona tilallaan Andersas. Hän hoiti tätä tehtävää 35 vuoden ajan, kunnes Lumparlandin puhelimet automatisoitiin vuonna 1957.

Lumparlandin linja-auto

Karl William Karlsson (1883-1945) oli merikapteeni ja talonpoika Hindersin tilalla Lumparbyssä. Hän sai vuonna 1925 luvan maakunnan lautakunnalta ammattimaisen linja-autoliikenteen harjoittamiseen, linjalla Lumparland-Lemland-Maarianhamina. Ensimmäinen linja-auto Lumarlandissa oli uudelleen rakennettu T-Ford-auto ja alku tämän päivän Williams buss-nimiselle linja-autoyhtiölle.

Kuvatekstit

Näkymä 1920-luvun Lumparbystä. Kylässä oli mm. seitsemän tuulimyllyä.

Kuunari Amalthean rakennusvuosi Pohjanmaalla oli 1871. Laivanvarustaja 1871-1893 J.E. Rosenberg mm.

Lumparlandin puhelinkeskus

Robertan prääsilato Jan Karlsgårdenilla, jonne se siirretty vuonna 1967 Lumparlandista.

Karl August William Karlsson vanhan Hindersin tilan edessä

Ensimmäinen linja-auto ja Timo Williams

Publicerad 25.6.2020
Uppdaterad 6.7.2020